FLUX

Muuttuva perheenmuodostus – Syyt, seuraukset ja mahdolliset tulevaisuudet

FLUX-konsortio

Kuusivuotisessa, monitieteisessä FLUX-hankkeessa etsitään tutkimukseen perustuvia ratkaisuja, joilla voidaan vaikuttaa ja sopeutua syntyvyyden muutoksiin sekä näiden muutosten aiheuttamaan väestön ikääntymisen kiihtymiseen. Tavoitteena on suomalaisen yhteiskunnan sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden parantaminen.

Lue lisää

Ajankohtaista

Ryhmäkuva webinaarin osallistujista.
Väestön ikääntyminen edellyttää nuorten kuulemista, ja siksi kutsuimme nuorisojärjestöt korpeen
Väestön ikääntyminen muokkaa yhä vahvemmin kaikkien suomalaisten, mutta etenkin nuorten elämää ja mahdollisuuksia. FLUX-hanke järjesti Nuuksiossa kaksipäiväisen työpajan, jossa poliittisten...
Tarmo Valkonen ja Mikko Myrskylä. Demography Talks.
Jokainen päättäjä tarvitsee väestöennusteita
Väestöennusteet ovat yhteiskunnallisen päätöksen perusta. Ennusteita tarvitsevat päättäjät niin ministeriöissä, kunnissa, hyvinvointialueilla kuin yrityksissäkin. Ennusteet kertovat väestön ikärakenteen, syntyvyyden, kuolleisuuden...
Ääriviivapiirros. Kolme puhuvaa päätä.
Webinaari väestötieteestä, väestökehityksestä ja niiden ajankohtaisista yhteiskunnallisista vaikutuksista kiinnostuneille
Väestötieteen vuosiseminaari 2026 verkossa Aika: 30.10.2026 klo 9.00–16.00 Paikka: Teams Ilmoittautuminen: 26.10.2026 mennessä. Kenelle: Kaikille väestötieteestä, väestökehityksestä ja niiden yhteiskunnallisista...
Picture of Paula Sheppard.
Vieraileva tutkija: Paula Sheppard tutkii lasten hankintaan liittyvää päätöksentekoa
Paula Sheppard (Dr) on evoluutioantropologi, jonka monitieteisessä tutkimuksessa yhdistyvät perhedemografia, käyttäytymisekologia ja lasteen hankintaan liittyvä päätöksenteko. Hän työskentelee tällä hetkellä...
Satu Helske kokoushuoneessa.
ERC-rahoitus käynnistää tutkimuksen yhteiskunnan ja tukiverkkojen merkityksestä isien perhevapaiden käytössä
Erikoistutkija Satu Helske selvittää, miten lastenhoidon jakaminen perheissä on muuttunut, kun isille suunnattuja perhevapaita on lisätty Suomessa ja muissa Euroopan...
Isä auttaa lasta keinuun.
Perhevapaiden kehittäminen vähentäisi eriarvoisuutta ja suojaisi perheenjäseniä muuttuvissa elämäntilanteissa
Ansiotyön ja hoivan tasaisempi jakautuminen tukee tutkitusti hyvinvointia sekä sosiaalista ja sukupuolten välistä tasa-arvoa, ja muun muassa vähentää lapsiperheköyhyyttä. Tutkijat...

Tietoa päätöksenteon tueksi

FLUX blogissa

Tutkimuksestamme

Konsortio tutkii syntyvyyden ja perheenmuodostuksen muutoksia ja tuottaa vastauksia muutosten syistä, niiden seurauksista,  siitä, miten perhedynamiikka on yhteydessä sosiaaliseen ja sukupuolten väliseen eriarvoisuuteen ja haasteisiin psykososiaalisessa ja taloudellisessa hyvinvoinnissa, ja siitä, miten valtakunnallista ja paikallista sosiaali- ja perhepolitiikkaa voidaan kehittää uusiin yhteiskunnallisiin haasteisiin vastaamiseksi. Konsortiossa työskentelee yhdessä johtavia tutkijoita väestötieteestä ja muilta aloilta, jotka ovat tärkeitä syntyvyyden muutosten syiden ja seurausten ymmärtämiseksi.