Mitä FLUXissa tapahtuu?
FLUXin tutkijat ovat aktiivisia sekä tutkijoina että viestijöinä. He julkaisevat tutkimuksia sekä akateemiselle yleisölle sekä kaikelle kansalle, sillä FLUXissa tutkittavat aiheet ovat monen mielestä kiinnostavia. Keräsimme tähän uutiseen tuoreita julkaisuja joissa FLUXilaisilla on näppinsä pelissä.
Syntyvyys kasvaa Suomessa – koronapandemian vuoksi vai siitä huolimatta?
Tässä THL:n blogissa julkaistussa tekstissä Mika Gissler, Marika Jalovaara ja Jessica Nisén tarkastelevat koronapandemian vaikutusta syntyvyyteen. Suomessa syntyvyys on kasvanut pandemian aikana pitkästä aikaa, mutta monessa muussa maassa pandemia on pienentänyt syntyvyyttä.
Syntyvyys pandemian aikaan pohjoismaissa
National Geographic käsittelee niin ikään koronapandemian vaikutusta syntyvyyteen pohjoismaissa. Tässä jutussa on haastateltu FLUXin Jessica Niséniä. Juttu kannattaa lukea jo pelkästään mainion kuvituksensa ansiosta!
Onko vähemmän enemmän?
FLUX tutkijat julkaisevat tuoreimpia artikkeleitaan työpapereina. INVEST lippulaivan työpaperisarjaan avattiin alasarja FLUX-tutkijoiden työpapereille, ja alasarjan ensimmäinen paperi on nyt julkaistu.
Työpaperissa Less is more or more is more? Union dissolution and re-partnering as an engine for fertility in a demographic forerunner context – a register based completed cohort fertility approach Linus Andersson, Marika Jalovaara, Caroline Uggla ja Jan Saarela tarkastelevat puolison vaihtumista ja lapsilukua. Loppupäätelmänä on, että mitä vähemmän puolisoita, sitä enemmän lapsia. Tutkimuksessa huomioitiin avioliittojen lisäksi avoliitot
Kuva: Markus Winkler/ Unsplash